Sitrussivut

Citrus Pages







 



Pomelo
 
Citrus maxima
images/flagbritish.jpg
'Mato Buntan' pomelo  
 Alkuperä
 Viljely
 Pomelon kuoriminen
 Kuoren väri
 Historiaa
 Pomelo

'Mato Buntan' pomelo
 
© Gene Lester
   





 

Alkuperä
Pomelo on kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Se kasvaa villinä Malesiassa. Alkuperäisväestö lienee tuonut sen tulokaskasvina Fidžille, jossa se kasvaa tiheissä metsissä jokien varsilla 800 m korkeudelle asti. Pomeloa on kauan  viljelty Ranskan Polynesian saarilla. Pomelo kulkeutui Kiinan eteläosiin viimeisellä vuosisadalla eaa. Puu saapui Etelä-Amerikkaan 1600-luvun lopussa kun Malesian saarilta Englantiin paluumatkalla ollut laiva pysähtyi Barbadoksen saarella Karibianmerellä ja laivan kapteeni Shaddock jätti saarelle muutamia siemeniä arvellen ilmaston olevan sopiva pomelolle. Barbadokselta pomelo kulkeutui Jamaikalle ja Puerto Ricoon, mutta pomelo ei koskaan ole saanut vankkaa jalansijaa läntisellä pallonpuoliskolla. Kauko-Aasian ulkopuolella pomelo kasvaa koristekasvina Floridassa, Karibianmeren saarilla ja Meksikossa. Ensimmäiset kokeilut pomelon kaupallisessa viljelyssä tehtiin 1900-luvun alussa Kaliforniassa ja Floridassa.
'Tahitian' pomelo
'Chandler' pomelo

Viljely
'Honey' pomelo

'Reinking' pomelo
Pomelo risteytyy helposti. Kun pomelo risteytyy toisen pomelon kanssa siinä on paljon siemeniä. Jos pomelo risteytyy appelsiinin tai mandariinin kanssa on hedelmä siemenetön. Jos muita sitrushedelmiä kasvaa näiden risteymien lähellä tulee pomeloristeymiin siemeniä. Tällaisista siemenistä ei kasva emokasvinsa kaltaisia puita.

Pomelopuu on iso, suurimmat ovat 15 m korkeita.  Hyvissä olosuhteissa pomelo kasvaa kolmen kilon painoiseksi. Pomelo on yksi harvoista sitrushedelmistä, joka viihtyy tropiikin paahteessa. Pomeloita kasvatetaan Kiinassa, Thaimaassa, Malesiassa, Indonesiassa, Etelä-Intiassa, Uudessa Guineassa, Tahitilla ja Israelissa. Pomelo kukkii tropiikissa neljä kertaa vuodessa ja satoa korjataan olosuhteista riippuen 8 - 12 kk kuluttua neljään kertaan. Lauhkealla vyöhykkeellä pomelo kypsyy 10 - 14 kuukaudessa. Pääsatoa korjataan marraskuulta helmikuulle.  Jotkut pomelolajikkeet ovat niitä harvoja sitrushedelmiä, joiden maku paranee säilytyksen aikana. Ilmavissa kehikoissa paperiin käärittynä pomelo säilyy hyvänä useita kuukausia paksun kuorensa ansiosta. Yleensä sitrushedelmät  pitkän säilytyksen aikana haihduttavat nestettä ja kuivuvat menettäen samalla makua.

Pomelon kuoriminen
Pomelon kuori voi olla sentin paksuinen, joskus paksumpikin. Pomelon voi kuoria samaan tapaan kuin appelsiinin. Kuoriminen käy helpoiten tekemällä paksuun kuoreen noin sentin syvyisiä viiltoja säteittäin koko hedelmän ympäri kuvan osoittamalla tavalla. Sitten hedelmästä leikataan yläkansi irti koosta riippuen noin sentin, kahden paksuudelta. Saman voi tehdä myös hedelmän alaosalle jos haluaa.

Kun uloin kuori on poistettu, voi hedelmästä leikata terävällä veitsellä vielä lisää kuoren valkoista osaa jos on tarpeen. Hedelmän lohkotkin ovat sen verran tukevia, että niistä voi kädessä vielä veistää lisää kuorta pois.
Pomelo

Kuoren väri
Pomeloille ja niiden risteymille, mukaan lukien greipit, on tyypillistä, että kuoren värissä voi olla vihertävää sävyä vielä kypsänäkin. Hedelmä voi olla jopa aivan tumman vihreä. Tämä ei tarkoita, että hedelmä olisi raaka tai epäkypsä eikä kuoren väri vaikuta hedelmän makuun.

Tuottajat joskus käsittelevät hedelmiä kaasulla, jotta niiden kuoresta tulisi keltaisia niin että ne menisivät paremmin kaupaksi. Vihertäviä pomeloita ja greippejä voi aivan huoletta ostaa. Ne ovat yhtä hyviä kuin muun värisetkin.
'Honey' pomelo kuorittuna

Historiaa
'Valentine' pomelo
1600-luvun lopussa Tyyneltämereltä Englantiin matkalla ollut kapteeni Shaddock  jätti Barbadoksen saarelle muutaman pomelon siemenen. Hedelmä nimettiin hänen mukaansa ja monilla englanninkielisillä alueilla pomeloa kutsutaan edelleen nimellä Shaddock. Tästä puusta tuli 1700-luvun alkupuolella myös toinen greippihedelmän vanhemmista sen risteytyessä appelsiinin kanssa. Vanhoja pomelolajikkeita käytetään yhä uusien greippilajikkeiden kehittämiseen.



 
 LAT Citrus maxima (Burm.) Merril Pomelo

'Reinking' pomelo

'Chandler' pomelo

'Mato Buntan' kääpiöpomelo
 Syn
Citrus grandis
 
(L.) Osbeck
Citrus decumana  L.

 FIN Pomelo
 
Pomelo on suurin sitrushedelmä. Pomelo voi kasvaa koripallon kokoiseksi. Pomelossa on paksu kuori. Hedelmä ei aina ole kovin mehukas, mutta se on vähähappoinen ja usein makea. Pomelo soveltuu erinomaisesti sellaisille henkilöille, joille muut sitrushedelmät ovat liian happamia. Kannattaa huomioida että sana pomelo merkitsee useissa kielissä greippiä. Näissä kielissä pomelosta käytetään jotain muotoa ranskan sanasta pamplemousse.

Tavallinen tarhattu pomelopuu kasvaa noin 5 m korkeaksi, mutta luonnossa vanhat pomelopuut voivat saavuttaa 15 m korkeuden. Pomelo on myös syötävien sitrushedelmien suurin puu. Risteytetyissä pomeloissa on kääpiöityneitä lajikkeita, alimmassa kuvassa Mato Buntan. Koostaan huolimatta lajikkeet voivat olla hyvin satoisia.

Puun lehdet ovat pitkänpyöreitä tai puikeita, 5 - 20 cm pitkiä ja 2-12 cm leveitä, päältä tummanvihreitä ja kiiltäviä, alta vaaleampia ja mattapintaisia. Täysikasvuisen puun kookkaissa lehdissä on leveät siipipalteet. Voimakkaasti tuoksuvat kukat ovat kermanvärisiä ja 3-4 cm leveitä.

Hedelmät ovat 10-30 cm leveitä. Hedelmälihan väri ja koostumus vaihtelevat kaikista sitrushedelmistä eniten. Lajikkeiden väri voi vaihdella vaaleankellertävästä keskivihreään tai vaaleanpunaisestä punaiseen. Isoissa hedelmissä on 11-18 lohkoa jotka voivat olla kuivahkon vähämehuisia tai hyvin mehukkaita. Maku vaihtelee lähes hapottoman miedon makeasta hapokkaaseen makeaan.

Sitrushedelmien mielenkiintoisesta seksielämästä sekä peittyvien ja vallitsevien ominaisuuksien
geneettisestä vaihtelusta johtuen pomelon siemen kantaa aina myös molempien isovanhempien geenejä eikä edes kontrolloidussa pölytyksessä koskaan tuota täysin vanhempien kaltaista jälkeläistä. Pomelolajikkeita voidaan lisätä vain kasvullisesti joko silmuttamalla, varttamalla pistokkaita tai kloonaamalla. Siemen kyllä kasvaa hyvin ja kelpaa kotiviljelyyn jossa lajikeaitoudella ei ole väliä. Tarhatun pomelon siemenistä kasvaa keskimäärin yksi kahdestasadasta lajikeaidoksi ja viidestä muusta tulee puhdas pomelo. Muista194:stä voi kasvaa vaikka kokonaan toisia sitrushedelmiä riippuen siitä missä ympäristöissä aiemmat sukupolvet ovat kasvaneet. Hyvin vanhojen, etupäässä Tyynenmeren saarilla eristyksissä kasvaneiden lajikkeiden siemenistä tulee varmimmin pomeloita, varsinkin jos myöhemmät viljelmät on pidetty erillään muista sitrushedelmistä. Tälläisiä kasveja on syötävissä sitrushedelmissä kolme: klementiini, 'Temple' tangori ja pomelo.

 ENG Pomelo, Pummelo (US), Shaddock, West Indian pomelo, 
Thai grapefruit, Chinese grapefruit, 
 FRA Pamplemousse, Pamplemousse doux des Antilles, 
Chadec, Shadek (Canada, Pacifique)
 DEU Riesenorange, Lederorange, Pampelmuse
 I TA Pampaleone
 ESP Cimboa, Pampelmusa
Kuva   © UCR Citrus Variety Collection
(2,4) © Gene Lester
(3) © CCPP
     


 
 LAT  Citrus maxima ‘Tahitian’ 'Tahitian' pomelo

'Sarawak' pomelo
 Syn
Citrus maxima 'Sarawak'
Citrus maxima 'Moanalua'

 FIN Tahitinpomelo
 
Tahitilainen 'Moanalua' lajike on kasvanut siemenistä jotka alunperin on viety Borneosta Tahitille ja sieltä edelleen Hawaijille. Muuten tyypillinen pomelo, paitsi että sen kuori on pomeloksi hyvin ohut.

Kuori on vihreänkellertävä ja hedelmälihassa on myös selvä vihertävä sävy, joka joskus voi muuttua punertavaksi hedelmän kypsyttyä pitkään puussa. Hedelmä on mehukas ja maku on melonimainen ja nuorempana hieman limettimäinen. Hedelmistä tulee korkealaatuisia ja ne ovat paikallisväestön suurta herkkua.

Tahitinpomeloa käytetään jalostustyössä paljon sekä uusien pomelo- että greippilajikkeiden vanhempana.

 ENG Sarawak pomelo, Tahitian pomelo, Moanalua pomelo
Kuva   © UCR Citrus Variety Collection
© Gene Lester
      

 
 
LAT Citrus maxima ‘Siamese Sweet’ 'Siamese Sweet' pomelo
'Siamese Sweet' pomelo
   
 

FIN 'Siamese Sweet' pomelo
 
Thaimaalainen lähes hapoton makea pomelolajike jonka hedelmä on vähän litistynyt pallomainen, joskus hieman munanmuotoinen. Hedelmäliha on vaalea, miedon makuinen. Puu on pomeloksi kääpiökasvuinen ja sen oksat taipuvat alas hedelmien painosta.


Tätä pomeloa on käytetty uusien sitrushedelmälajikkeiden kehitystyössä hyvin paljon sen pensastavan kasvutavan ja hedelmien terveen rakenteen ja hedelmälihan koostumuksen vuoksi. 'Siamese Sweet' on toinen usean vaalealihaisen greippi- ja pomelolajikkeen vanhemmista. Ks. seuraavana alla esiteltävä pomeliini 'Sweetie.'

Muita "thaimaalaisen makean" jälkeläisiä ovat Chandler, Cocktail pomelot sekä Oroblanco ja Melogold greipit.

ENG Siamese Sweet pomelo
Kuva   © UCR Citrus Variety Collection
        

 
 
LAT Citrus maxima ’Sweetie’ 'Sweetie', pomelogreippi
'Oroblanco' pomelogreippi
   
Citrus maxima 'Siamese Sweet' × Citrus paradisi 'Marsh'
Citrus paradisi ’Oroblanco’ 
 
FIN pomeliini 
   
Pomeliini (pomelogreippi) on uusimpia pomelolajikkeita. Toinen vanhemmista on "thaimaalainen makea" pomelo (yllä) ja toinen eräs 'Marsh' greipin muunnos Kalifornian Riversidesta. Risteytys tehtiin 1958 ja lajike tuli myyntiin 1980. Liha on vaaleata ja siemenetöntä. Maku on makea. Pomeliinin kuoressa on vihreätä sävyä vielä kypsänäkin. Hedelmä voi kasvupaikasta riippuen olla kuoreltaan jopa aivan tumman vihreä. Maku on silti makea. Myydään myös nimella Sweetie. (ks. Jaffa Sweetie alla) ja greippilajikkeena  Oroblanco.



ENG  Sweetie, Oroblanco grapefruit
Kuva   © C. Jacquemond / INRA
© CCPP 
        


 
LAT Citrus maxima ’Jaffa Sweetie’ 'Jaffa Sweetie' pomelogreippi
Jaffa Sweetie etiketti
   
Citrus maxima × C. paradisi


'Jaffa Sweetie' pomeliini
   
'Jaffa Sweetie' pomeliini on Israelissa vuonna 1984 myyntiin tullut greipin ja pomelon risteymä. Lajikkeen nimi 'Sweetie' tulee englanninkielen sanasta sweet, makea. Pomeliini on muita pomeloita ja greippejä makeampi. Hedelmän makeus johtuu kuitenkin sen alhaisesta happopitoisuudesta. Sokerimäärältään pomeliini on muiden greippien ja pomeloiden kaltainen. Sopii ruokavaliota noudattaville. Tuottaja ilmoittaa hedelmässä olevan vain 20 - 24 kaloria.

'Jaffa Sweetie' pomeliini tulee kauppoihin lokakuun alussa ja sitä saa maaliskuulle asti. Hedelmä on syksyllä väriltään tumman vihreä ja vaalenee kellertäväksi kevättä kohden. Maku ja makeus ovat kuitenkin samanlaisia koko kauden.


Kuvat   © Citrus Marketing Board Israel
        


 
LAT Citrus maxima ‘Thong Dee’ 'Thong Dee' pomelo
'Thong Dee' pomelo
  
Citrus maxima 'Kao Thongdi'
Citrus maxima 'Golden'

FIN 'Thong Dee' pomelo
 
Thaimaalainen pomelo 'Thong Dee' voi puolestaan kasvaa hyvin suureksi ja hedelmistä saattaa tulla kookkaita. Pienimmätkin hedelmät ovat yli 15 cm halkaisijaltaan. Pomelossa on siemeniä jos ympäristössä kasvaa pölyttäviä sitrushedelmiä. Muuten hedelmä on siemenetön. Hieman munanmuotoinen hedelmä on mehukas ja siinä on joskus aavistus vaaleanpunaista.

Puu on nopeakasvuinen ja tuottaa ison sadon hieman epäedullisissa kasvuolosuhteissakin.

Suosittu ja laajalle levinnyt 'Thong Dee' lajike on geneettisesti epävakaa ja siitä on hieman erilaistuneita muotoja eri maissa. Sen silmuista ja  pistokkaistakin kasvaa joskus eri tyyppisiä jälkeläisiä (ks. pomelo ylempänä). Joissain paikoissa 'Thong Dee' tekee kellertäviä hedelmiä joissa on joitain siemeniä, toisaalla kasvaa siemenettömiä vaaleanpunaisia hedelmiä.

ENG Thong Dee pomelo
Kuva   © Gene Lester
© CCPP
        


 
 LAT Citrus maxima ‘Reinking’ 'Reinking' pomelo
'Reinking' pomelo
 

FIN 'Reinking' pomelo
 
Reinking kasvaa suureksi puuksi jossa on isot lehdet ja alas päin kaartuvat oksat. Hedelmä on iso, hieman päärynän muotoinen ja siinä on laakea tasainen pohja. Kuori on hieman epätasainen, paksu ja keltainen. Hedelmäliha on kellertävää ja koostumukseltaan riisinjyvämäistä mutta mehukasta. Maku on hyvä, mutta hedelmissä on runsaasti siemeniä. Reinking kypsyy aikaisin ja säilyy puussa pitkään hyvälaatuisena.



 ENG Reinking Pomelo
 FRA Pamplemousse Reinking
Photo   © Gene Lester
© CCPP
      


 
 LAT Citrus  maxima 'Honey' 'Honey' pomelo
Kiinalainen 'Honey' pomelo
 Syn
Citrus maxima 'Guang Xi'

 
Honey
(hunaja) on nimi, jota kiinalaiset pomelontuottajat Pinghen maakunnassa käyttävät kotoperäisestä 'Guan Xi' pomelolajikkeesta. Hedelmä on makea ja kevyen raikas. Hedelmäliha on läpikuultavaa ja väriltään vaaleata. Hedelmän kuoren väri vaihtelee vihertävästä sitruunan keltaiseen.

'Honey' pomelon väitetään kasvaneen jo 500 vuotta Pinghen alueella. Hedelmä voi tulla hyvin suureksi, jos sen annetaan kasvaa puussa. Isoimmat Honey pomelot voivat painaa 1 - 2 kg.

 ENG Honey pomelo
FRA Pamplemousse Honey
Photo   © Pinghe Good Pomelo Trading
Link    


 
LAT Citrus maxima ‘Pomelit’ 'Pomelit' pomelo
'Pomelit' pomelo
   
 

FIN 'Pomelit' pomelo
 
Indonesialainen pomelolajike Pomelit kasvaa joskus niin suureksi, että sen oksia joudutaa tukemaan telineillä sillä Pomelitin hedelmät voivat kasvaa niin painaviksi että puun oksat katkeavat niiden painosta. Pomelitin hedelmän lohkot ovat reunoiltaan hieman vaaleanpunaista ja laji kestää hyvin säilytystä.




ENG Pomelit pomelo
Kuva   © UCR Citrus Variety Collection
        


 
 LAT Citrus maxima ‘Chandler’ 'Chandler' pomelo
'Chandler' pomelo
 Syn
Citrus maxima 'Siamese Sweet' × 'Siamese Pink'

 FIN 'Chandler' pomelo
 
'Chandler' on eräs suosituimmista pomelolajikkeista ja sitä tuodaan Suomeenkin Israelistä nimellä Jaffa Red Pomelo (alla). Se on 'Siamese Sweet' ja 'Siamese Pink' lajikkeiden risteytys, joka tehtiin Riversiden sitruskoeasemalla Kaliforniassa ja joka tuli myyntiin vuonna 1961.

Hedelmä on lähes pyöreä, suuri ja joskus päältä hieman punertava. Sisältä hedelmä on mehukas ja punainen; punaisuusaste riippuu maaperästä ja ilmastosta. Maku on molempia vanhempia parempi, vähähappoinen ja makea, sokeria kypsänä 12%.

Chandler kypsyy aikaisin ja säilyy hyvälaatuisena puussa pitkään, mikä pidentää satokautta ja parantaa kannattavuutta.


 ENG Chandler Pomelo
Kuva   © CCPP
     


 
 LAT Citrus maxima ‘Jaffa Red Pomelo’ 'Chandler' pomelo
Jaffa Red Pomelo etiketti
Jaffa Red Pomelo
 Syn
Citrus maxima 'Chandler'
Citrus maxima 'Siamese Sweet' × 'Siamese Pink'

 FIN Jaffa Red pomelo
 
Jaffa Red Pomelo
(punainen Jaffa pomelo) on nimi, jota israelilaiset viljelijät käyttävät Chandler pomelolajikkeesta. Lajike on Siamese Sweet pomelon ja Siamese Pink pomelon risteymä, joka on saanut alkunsa Riversidessa, Kaliforniassa. Hedelmä on lähes pyöreä, suuri ja joskus päältä hieman punertava. Sisältä hedelmä on punertava, riippuen maaperästä.

Israelilaiset pomelot ovat päältä vihreitä, mutta sisältä joskus tummemman punaisia kuin muualta tulevat. Jaffa pomelo on myös suurikokoinen. Hedelmä ei ole erityisen mehukas, mutta soveltuu hyvin niille, joiden mielestä muut sitrushedelmät ovat liian happamia. Pomelot ovat vähähappoisia.
 ENG Jaffa Red Pomelo
Kuva   © UCR Citrus Variety Collection
© The World of Fruit Labels
© Citrus Marketing Board of Israel
     


 
LAT Citrus  maxima ‘Cocktail’ 'Cocktail' pomelo
'Cocktail' pomelo
Syn
Citrus maxima 'Siamese Sweet' × Citrus reticulata 'Frua'

FIN 'Cocktail' pomelo
   

Lajike on Siamese Sweet -pomelon ja Frua- mandariinin risteymä alunperin Kaliforniasta. Kuori on pomeloksi hyvin ohut, hedelmässä on siemeniä ja se on hyvin mehukas. Hedelmäliha ja mehu ovat mandariinin punertavia mutta vähähappoisia.





ENG Cocktail pomelo
Kuva   © UCR Citrus Variety Collection
© CCPP
     


 
 LAT Citrus  maxima ‘Valentine’ 'Valentine' pomelo
'Valentine' pomelo
 

FIN 'Valentine' pomelo
 

Valentine on aivan uusi suurihedelmäinen veripomelolajike Kalifornian  yliopistosta  Riversidessa. Valentine on tuli markkinoille vuonna 2008.




ENG Valentine pomelo
FRA Pamplemousse Valentine
Photo   © UCR Citrus Variety Collection
      

 
  
 LAT Citrus maxima 'Ugli' Rumeliini, Citrus 'Ugli'
Rumeliini, Citrus 'Ugli'
Rumeliini UGLI ®
 Syn Citrus × ugli
Citrus 'UGLI® '
 = Citrus maxima
× C.reticulata × C. aurantium
 FIN Rumeliini 
 

Rumeliini (Ugli) on Jamaikalta löydetty luonnonristeymä, jonka  ajatellaan olevan pomelon, mandariinin ja pomeranssin hybridi. Nämä rumeliinit luokitellaan pomeloihin (kaksi ylintä kuvaa). Rumeliinien koko, muoto, väri ja maku vaihtelevat suuresti kasvupaikasta toiseen. Kaikille on kuitenkin yhteistä hedelmän epäsäännöllinen ulkomuoto ja pinnan jonkinasteinen uurteisuus.

Joitain alatyyppejä markkinoidaan mandariinin ja greipin risteyminä ja niitä pidetään nykyisin tangelolajikkeina. Alimman kuvan UGLI ® on tangeloksi rekisteröity tavaramerkki.






 ENG Ugli fruit
Kuvat   (1-2) © C. Jacquemond / INRA
(3) © Trout Hall Ltd.